torstai 6. lokakuuta 2011

3) Facebook

Olen tullut facebookin kanssa koko ajan vainoharhaisemmaksi. Liityin facebookiin vuonna 2007. Silloin kavereita oli vain muutamia satunnaisia innokkaita. Kaverit kyllä lisääntyivät koko ajan. Asuessani ulkomailla, oli helppo informoida oikeastaan kaikkia tuntemiani ihmisiä facebookin välityksellä. Kavereiden yhä lisäännyttyä tajusin siinä 700 kaverin kohdalla etten varmaankaan tunne ihan kaikkia, enkä halua kirjoittaa mitään henkilökohtaisia asioitani aivan kaikille ihmisille. Poistin siis radikaalisti 300 kaveria. Kyllä, myönnetään, poistamiseen jäi vähän koukkuun, ja jouduinkin joitakin henkilöitä lisäämään myöhemmin uudelleen kavereikseni..

Facebookin yksityisyysasetukset muuttuvat yhtenään. Koko ajan saa pelätä, että joku ulkopuolinen pääsee katsomaan profiiliini, sillä sitä en halua. Olen poistanut myös kaikki kuvat, joissa esiintyy muita ihmisiä kuin minä tai joku aivan lähipiiristäni. Taistelin pitkään sitä vastaan, että rajaisin vain tietyille henkilöille oikeuden nähdä kaikki tapahtumani ja kuvani faceookissa. Nyt sekin on tehty, muutamia ihmisiä olen blokannut ja monen ärsyttävät kirjoitukset olen kieltänyt uutisvirrasta.

Jotenkin en nää Facebookia enää mielekkäänä paikkana. En jaksa olla koko ajan perillä siitä, ovatko yksityisyysasetukseni kunnossa tai päättää kuka nyt saa profiilistani nähdä ja mitä. En aio olla enää vuoden päästä Facebookissa, joten minun ei tarvitse edes miettiä sitä, miten opettajana Facebookissa käyttäytyisin. Varmasti kuitenkin yksityisyyden suojastani tarkasti huolta pitäen. En varmasti ottaisi oppilaita kavereiksi, kertoisin heille kyllä syyn miksi. Oppilaiden vanhemmatkaan eivät pääsisi kaverilistalleni.

Mielestäni Facebook ei sovellu koulumaailmaan käytettäväksi, ainakaan ala-asteella. Eikä kyllä yläasteellakaan. Se nyt vaan menee liian henkilökohtaiseksi. Ei ketään voi pakottaa littymään Facebookiin vasten tahtoaan. Facebook on mainosrahoilla pyörivä yritys, eikä näinollen sovi koulujen käyttöön.

Viime keväänä jokainen Facebookissa vieraulu aiheutti kiukun tunteita. "Kuka v*tun idiootti äänesti persuja"- statuspäivitykset tai homokohu- statukset kiukuttivat. Menisitkö ääneen sanomaan kaverillesi että hän on v*tun idiootti? Kuitenkin n.20% omistakin kavereistasi taisi äänestää persuja. Sosiaalisessa mediassa, ja tässä tapauksessa Facebookissa on aivan liian helppoa sanoa omia kärkkäitä mielipiteitään, ja loukata sillä toisen arvomaailmaa.

Ai miksi ihmeessä olen sitten yhä edelleen Facebookissa? Suurin syy on varmasti ulkomaalaiset kaverini. Facebook on äärimmäisen helppo kanava pitää yhteyttä kaukaisempiin kavereihin, joiden puhelinnumeroakaan ei välttämättä enää omista. Mutta voit olla varma, että katoan sieltä, tässä jonain päivänä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti